Snapchat on edistänyt käyttäjien yksityisyyttä ja autonomiaa perustamisestaan alkaen. Silti olemme vasta hiljattain pystyneet seuraamaan ja raportoimaan käyttäjätietopyyntöjä järjestelmällisesti. Heinäkuusta 2015 alkaen julkaisemme kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän avoimuusraportin. Raportoimme siinä käyttäjien tilitietojen luovuttamiseen ja käyttäjien sisältöjen poistamiseen liittyvistä viranomaispyynnöistä sekä tekijänoikeusrikkomuksiin liittyvistä sisällön poistamispyynnöistä.

Läpinäkyvyyden vuoksi halusimme kuitenkin julkaista ensimmäisen läpinäkyvyysraporttimme jo ennen kuin saimme kokoon kuuden kuukauden tiedot. Näet tässä ensimmäisen kertomuksemme kaikista pyynnöistä, jotka olemme saaneet ajanjakson 1.11.2014 – 28.2.2015 aikana, sekä siitä, miten moniin pyynnöistä olemme suostuneet.

Lisätietoa siitä, miten käsittelemme tällaisia pyyntöjä, on lainvalvontaoppaassa, tietosuojaselosteessa ja palveluehdoissa.

Rikosoikeudelliset pyynnöt Yhdysvalloissa
Käyttäjätietoja koskevat pyynnöt osana oikeustoimia Yhdysvalloissa

Raportointijakso

Pyynnöt

Tilin tunnisteet*

Osuus pyynnöistä, joissa tietoja luovutettiin

1. marraskuuta 2014 – 28. helmikuuta 2015

375

66

92 %

Haaste

159

326

89 %

Pen Register -teletunnistepyyntö

0

Oikeuden määräys

24

33

88 %

Etsintälupa

172

286

96 %

Hätätila

20

21

85 %

Salakuuntelumääräys

0

Kansallinen turvallisuus

Pyynnöt

Tilin tunnisteet*

1. marraskuuta 2014 – 28. helmikuuta 2015

FISA

0–499

0–499

NL

0

Raportointijakso

Pyynnöt

Tilin tunnisteet*

Osuus pyynnöistä, joissa tietoja luovutettiin

1. marraskuuta 2014 – 28. helmikuuta 2015

28

35

21 %

Belgia - hätätila

1

2

100 %

Kanada - hätätila

3

3

100 %

Ranska - muu

9

9

0 %

Unkari - muu

1

1

0 %

Irlanti - muu

2

2

0 %

Norja - hätätila

1

2

100 %

Norja - muu

1

1

0 %

Iso-Britannia - hätätila

3

3

33 %

Iso-Britannia - muu

7

12

0 %

Raportointijakso

Poistopyynnöt

Osuus pyynnöistä, joissa sisältöä poistettiin

1. marraskuuta 2014 – 28. helmikuuta 2015

0

Raportointijakso

DMCA Takedown -ilmoitukset

Osuus pyynnöistä, joissa sisältöä poistettiin

1. marraskuuta 2014 – 28. helmikuuta 2015

0

Raportointijakso

DMCA Counter-Notice -pyynnöt

Niiden pyyntöjen osuus, joissa sisältöä palautettiin

1. marraskuuta 2014 – 28. helmikuuta 2015

0